Viimeinkin lähtöpäivä! 2 kk odotus päättyy ja koko perhe pääsee yhteen. 

Klo 04.00 soi kello aamulla, muut nukkuivat vielä. Mulla oli tässä vaiheessa aikaa olla veeran kanssa ja pusutella sitä rauhassa. Sekä juoda kahvit rauhassa ja jutella Pekan kanssa skypessä. Takana ollut uneton yö, Tero ja Henkka tuli myöhään torstai iltana kaveriksi isälle viemään meitä lentokentälle. 

Klo 05.00 kuulu muilla herätykset soivat. Aloin myös lapsia herättelemään, kaikki nousi ika vauhdilla kun herätin ja sanoin että "lähdetäänkö isin luo". Aamupala ei juuri maistunut kellekkään tuossa vaiheessa. Toni söi hampparia ja Luukas muutaman haukun. Sofia taitaa olla äitiinsä tullut eikä suostunut syömään mitään. Itse en pystyny syömään mitään. Kahvilla ja tupakalla mentiin. 

Klo 06.00 starttas autot koti pihasta, äiti ja isä haki tässä vaiheessa pienten kanssa anoppini kyytiin. Hieman ennen seitsemää oltiin perillä Oulun lentokentällä. Viimeiset tupakat, matkalaukut ruumaan ja halit. Sitten me lähdettiin. Mimä, Toni, Sofia, Luukas ja Jani. Jani lähti lomalle tänne kanukkilaan ja oli näin myös apuna lasten kanssa. En olis ikinä selvinnyt matkalaukkujen kanssa ja pitänyt kaikkia kasassa jos Jani ei olis ollut mukana. 

08.35 lähti lento Oulusta kohti Helsinkiä. Ensimmäinen lento meni lapsilla hyvin. Pikkusen korvat oli tukossa mutta kellään ei tuntunut pahalta. Onneksi. 

Helsinkiin saavuimme pikkusen ennen kymmentä, oltiin kyllä hukassa mistä löydetään laukut, oulu-helsinki välin liput oli ostettu erikseen, joten tässä vaiheessa piti hakea laukut. Helsingissä käytiin syömässä pienessä kahviossa jossa maksoin itseni kipeäksi salaatista, leivästä ja jäätelöistä sekä kahvista. Lähtöselvitys iceland airille aukesi vasta klo 12, joten odotusta riitti. Vihdoin kuitenkin saimme laukut pois huolesta ja päästiin turvatarkastukseen. Ja lähtevien puolelle. Kovin ei siellä kierrelty kun oman portin vieressä oli kahvio, leikkipaikka ja mulle ja Janille se helpotus, tupakkakoppi. Kun aikaa oli reilu pari tuntia odottaa, oli lapsille helpotus leikkipaikasta. Toni pelaili tabletilla ja pienet leikki ja katseli lentokoneita ikkunasta. 

14.20 lähti viimein lentomme kohti Islantia ja Reykjavikiä. Suomen aikaan taisimme olla perillä n 17 aikaan. Islantiin laskeutuminen oli todella pelottavakin ja epätasainen. Kone joutui kaartelemaan reyjavikin yllä kun siellä oli niin kova tuuli. Kuitenkin päästiin turvallisesti maahan. Meille tuli kuitenkin kiire ehtiä seuraavalle lennolle joka lähti kohti edmontonia. 

N. Klo 18 suomen aikaan lähdettiin kohti Edmontonia. Edessä reilu 6 tunnin matka koneessa. Yritin koneessa torkkua, mutta eihän siitä tullut mitään. Pienet jaksoi tosi hyvin melkein koko matkan, n. Kolmea tuntia ennen laskua ne hermostui ja Janin kanssa jouduttiin tiheään vaihtaa paikkoja kun kumpikin oli äitiä vailla. Sain kummatkin nukutettua syliin ja nukkuivat laskuun asti. Toni nukkui itsekseen parisen tuntia ennen laskua. 

Itsellä oli kylmä, kun nälkä vaivasi ja väsy! 

Laskeutuminen tänne sujui hyvin ja ongelmitta, en edes tajunnut koko laskua ennenkuin kone pomppasi kiitoradalle. Sieltä sitten suunnattiin passin tarkastukseen, jossa tuli ensimäinen iso ongelma ja samalla viimeinen. Passin tarkastuksessa kysyttiin ensimmäisenä, että onko minulla lupa tuoda lapset maahan mieheltäni? Olin siinä vähän että ööö, ei. Kun ei tätäkään ollut kyseinen firma minulle kertonut. Sönkötin siinä sitten kieli solmussa että Pekka on täällä ja odottaa meitä kentällä (silloin en vielä tiennyt että se on myöhässä). Päästiin kuitenkin maahan kun näytin kopiota Pekan työluvasta. Sitten odotettiin matkalaukkuja ja suunnattiin immigrationiin. Pelkäsin tässä vaiheessa että tyttöjen vitsailu käy toteen ja meidät käännytetään pois. 

Pelko oli kuitenkin turha ja päästiin huoletta maahan lasten kanssa. Tässä vaiheessa olin jo tosi kiukkunen nälästä, väsystä ja jännityksestä. Pekka oli myöhässä ja oma puhelin ei tuolloin vielä toiminut. Onneksi Janin toimi ja saatiin ilmoitettua missä odotetaan. 

Pian Pekka tulikin juoksujalkaa ja voi sitä riemua lapsilla! Musta tuntu vaan että oon vieläki kiukkusempi tässä vaiheessa mutta se kyllä hellitti kun sai ruokaa ja kahvia!

Nyt me ollaan täällä, Edmontonissa Kanadassa!

Pakkasta oli "vaivaiset" 22 astetta joka tuntui järkyltä verrattuna suomen vesisateeseen ja plussa keleihin. 

Matka alkoi kohti uutta kotia, me toisessa autossa ja matkatavarat toisessa. 

24.11-28.11

Viimeiseen viikkoon mahtui todella paljon ystävien näkemistä. Maanantaista lähtien sitä oli paljon. Tuija oli lasten kanssa melkein joka päivä, ja tytöt saivat leikkiä kovasti. Sain vaikka ja mitä kaikilta mutta esim suklaa, jonka sain Tiinalta en saanut otettua mukaan kun oli turvatarkastus ja en tajunnut laittaa matkalaukkuihin sitä. Ehdittiin me kuitenkin sitä maistella!

Johannalta saatu salmiakki tuli lupauksesta huolimatta syötyä jo suomessa (sori). Mutta leffa on mukana täällä!

Annen ja Maijun lahja kertoo sen tärkeimmän meidän kolmikosta. 

Lahjan tytöt antoivat jo läksiäisissä mutta tähän postaukseen on se hyvä lisätä.

Satu kävi keskiviikkona ja toi minulle asian mistä voin nyt nauttia, mihin suomessa ei ollut mahdollisuutta.

Tuon testasin eilen ensimmäistä kertaa. Hyvältä tuoksui. 

Ulla tuli torstaina viimeistä kertaa lasten luokse. (Ulla on meidän puheterapeutti ja myös ystävä) Me syötiin Sofian toiveesta mansikkakakkua ja äiti oli tehnyt lättyjä. Ulla, ne paketit oli ihanat. Kiitos!

Sitten tuli myös Laura joka toi niin iki-ihanan korun. Johon pystyn nyt liittämään tyttöjen tuoman korun. 

Kyseessä on rannerengas joka tulee olemaan minulla aina, kunhan nyt keksin pikkusen suurentaa sitä jollain. Mutta iso kiitos ja teksti kertoo sen kaiken mitä tunnemme. 

Sofia sai myös oman lahjansa Katariinalta, pikku serkultaan. Tytöillä on nyt ihka oikeat ystävyyskorut!

Frozen leffa, mistä laulua on kuultu sen miljoona kertaa Tuijan kanssa..

Kiitos teille kaikille viimeisestä viikosta, Anne ja Maiju tuli vielä illalla ja heidän hyvästeleminen Katjan ja Heikin lisäksi oli ehkä se vaikein. Johtuen jo väsymyksestä ja jännityksestä ei ollut itkusta tulla loppua, kenelläkään. 

Laura pidä huolta mun fifty shades of grey kirjoista ja Maiju mun twilightit! Sitten kun sä asetut sohvalle, Ihanaisen punaturkin kanss ja twilight alkaa, muista ajatella minua. Ja se asfalttiviidaakko on nyt sulta pannassa, siihen asti kunnes lava on taas meidän!

Ootte rakkaita!

Koska minun lähtöön oli aikaa vielä, oli aikaa suunnitella omia läksiäisiä. 

Paikalla oli ne tärkeimmät ystävät. Kolme heistä puuttui, mutta tietävät kyllä mitä tunnen heitä kohtaan. 

Meillä oli upea ilta, niin rento ja naurua täynnä. Sekä itkua. 

Kuvassa ei ole kaikki läsnä ja ihana Jenna on kameran takana. Kuvia piti ottaa enemmänkin mutta se taisi unohtua illan jatkuessa. 

Pekan pikaisesta lähdöstä johtuen olivat läksiäiset pienellä porukalla, mutta mukavat. Läsnä oli tiivis porukka mutta "kylillä" oli sitten muitakin. 

Vaikkakin aloitan blogin pitämisen nyt, niin on syytä aloittaa kirjoitus alusta. 

Eli siitä, miten tässä nyt ollaan ja miten tänne on päädytty. 

Siitä on nyt aikalailla tasan vuosi, kun Pekan kaveri alkoi houkutella Pekkaa Kanadaan töihin ajelemaan pikkusen isommilla vehkeillä. Itse olin alussa, että minä ja lapset jäädään suomeen mutta Pekka voi kokeilla pääseekö.

Siitä pojat alkoivat kyselemään paikkaa tänne ja aika pian se sitten löytyikin. Siitä alkoi paperien kerääminen ja hankkiminen. Pian vahvistui työpaikkakin. Sitten alkoi isoin ja pisin työ. Työluvan hakeminen Kanadaan. Papereita ihan älytön läjä. Ja taas papereita. Samat paperit pyöri jatkuvasti. Toki helpotii luvan saamiseen se, että suomella ja kanadalla on voimassa olevat sopimukset. Sitten odotettiin kun oli viimeisetkin paperit tehty, vahviatusta govermentiltä. Tähän meni n. 2 kk. Sitten tuli ilmoitus että Pekalla on työlupa mennyt läpi. Tässä vaiheessa oltiin päätetty että tulemme kaikki Kanadaan, koska automaattisesti saimme luvat lasten kanssa kun Pekalla on työlupa täällä. 

Kuitenkin Pekan tänne tulo tulikin yllättäen ja oli kolme viikkoa aikaa saada kaikki kasaan ja lennot tänne. Tuolloin ei ollut mahdollista meidän lasten kanssa lähteä mukaan. 

1.10.2014 Pekan lento lähti suomesta ja me jäimme lasten kanssa suomeen jatkamaan arkea. 

Paperityö kesti vuoden ja rahaa meni paljon. Mikäli on toiveissa tulla Kanadaan töihin, on syytä muistaa että se vaatii rahaa ja aikaa ja pitkää pinnaa. Papreityötä täällä on hurjasti suomeen verrattuna. Ja ehdottomasti suosittelen kyselemään kanadan suomalaisilta eri tahoja mitä kautta hakea lupia. En nyt julkaise firmaa mitä kautta me on tultu, mutta paljon jäi asioita tekemättä, sanomatta ja ylimääräistä työtä ja rahaa mennyt. 

Alkuun Pekalla täällä on ollut koulutuksia koulutuksen perään ja pian hän ne jo suorittikin. Pekka on asunut tämän alku ajan toisen suomalaisen kuskin luona joka asuu Kanadassa ja työskentelee samassa firmassa. Hänestä on ollut iso hyöty kaikessa. Pian Pekka pääsikin jo autonrattiin ja ajamaan niitä isoja koneita. 

Tästä se lähtee!